Viimeviikolla loppu latkan peluu. Havittiin viimonen ottelu, mutta taistelemalla. Peli paatty 3 -2 ja oltais tarvittu voitto etta oltais voitu taistella mestaruudesta. Maalauttelin yhen syottopisteen ja sain kaks kertaa kiekosta. Eka kerta ei ollut kauheen paha, pelailtiin alivoimaa ja heittaydyin kiekon eteen ja kiekko osu persukseen, jossa oli toppaus. Muutta sitten se toinen kerta kun heittaydyin puolustajan lamrin eteen oli hieman kiukkuisempi, kiekko tuli alareiden takaosaan johonki janteen kohille ja ai saateri kun sattu. :) No otin happea parit vaihdot ja sitten taas jaalle. Pelin jalkeen oli aika ontuva olo ;)
Perjantaina alko loma ja selvis et voitettiin talent show, joka enteili kovasti bileita, joihin ei koskaan tormatty kavereiden kanssa. Mutta kova oli yritys ja sitten paadyttiin vaan kirjottelemaan biiseja.
Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan kovin tylsa. Sunnuntaina kaytiin Tobiaksen kaa vahan pollyttamassa vuorenrinteita Sheims vuorilla, mutta siihen sekin paiva jai , eika bileita millaan vielakaan loytynyt.
Tiistaina lahettiin taas laskee vuorille, talla kertaa Dalerssejen kaa. Se on tosi hauska perhe. Perheen isa on koulussa metallityon opettaja oikee hurjapaa, kay joka talvi kipuamassa monta vuorenrinnetta ylos ja sitten laskee ne alas ja ajaa autoa kuin ralli kuski. Perheen aiti on ihan mukava ja aina messissa kaikissa hauskoissa jutuissa. Perheen lapset on hauskoja myo kuin mitkakin. Perheen poika Daniel on kai 15 ja tykkaa lasketella vahan arsyttava joskus mutta olkoot. Perheen tytto Michell on kait 17 ja silla on aina bileita ja se tietaa aina missa on bileet ja sekin on hurja paa kuten kaikki muutkin.----> JOTEN oli mukava lahtea Tobiaksen kanssa nuitten hurjapaiden kanssa kaluamaan vuoria. Paia menikin ylhaalla vuorilla muitta mutkitta ja auringosta lumisateeseen kaikki sää hassakat loyty.
Vasyneena laskemisen jalkeen lahettiin Conorin kanssa bileisii keskustaan ja oli aika seikkailu ilta. Poliisit viela tyylikkaasti lopetti bileet. Yovyin Conorin luona, ettei kenenkaan tarvinnu tulla hakee mua kotio Gabelcar:iin. Huuuhhhh..... tuo paiva oli ihan rankka.
Tiistain otin vaan rennosti kotona ja illalla menin jammailemaan Andruen mestoille kun Alex oli saapunut Vancouverista takas. JEP JEP :)
Keskiviikko..... Otin itteeni niskasta kiinni ja lahin heti aamusta kellariin nostelemaan penkista painoja ja sen jalkeen lahin lenkille Luartin kanssa. Kierrettiin koko Gabelcar, joka on jotai vajaa 5 km. Hui hitto oli kylla tiukka reissu otin nimittain loppu kilometrit niin tiukkaan tahtiin, etta meinas aivot valua silmista asfaltille. No selvisin sitten kuitenkin. Koitin myos soitella Suomeen Skypesta , mutta en osannu ostaa aikaa mun accountille ja se jäi sitten siihen. Paivalla mentiin Teracceen ostoksille ja mulle tarttu mukaan yks huppari ja sukkia.
Ja aijjuu Dylan lahti kaheks viikoks eurooppaan, heiluttakaa sille jos naatte :)

Ei sulla ainakaan tekeminen tunnu loppuvan. Viikonloppu on tylsä jos käy vaan kertaalleen vuorilla. Joopa joo...
VastaaPoista